Huomasin tänään taas kuinka pieni kaveriporukka mulla on ollut. Tai kuinka samalainen oon ollu entisten kavereiden kanssa (jotka siis on vieläkin kavereita). Kohta ensimmäinen vuosi tätä koulua takana ja voin sanoa että olen hyvä kaveri kahden tytön kanssa. Asiaan liittyy monia mutkia ja olen monta kertaa vain joutunut nielemään kiukun ja yrittämään ymmärtää että kas, maailmassa on monen laisia ihmisiä. Miksi silti tuntu kuin minun ajatusmallini olisi oikea ja nuo ovat outoja ja käyttäytyvät ihan tyhmästi ja niin edes päin... Ei voi aina ymmärtää.
Ei pieni sydän voi ymmärtää,
miksi usein se yksin jää.
On kiirettä elämä toisien,
miksi ei löydy ystävää.
Ei pieni sydän voi kaikkea ymmärtää,
mutta tärkeintä matkalla elämää.
On tuki ihmisten.
Niin vähän sulta mä pyytäisin,
jos kesken kiireiden muistat mua.
Pieni lämmin ajatus lapsien,
niin paljon tarvitsen mä sua.
Ei pieni sydän voi kaikkea ymmärtää,
mutta tärkeintä matkalla elämää.
On tuki ihmisten.
Jos yhdessä kuljemme eteenpäin,
voi toisetkin ymmärtää.
Ystävät yhdessä vierekkäin,
voi tien elämän selvittää.
Ei pieni sydän voi kaikkea ymmärtää,
mutta tärkeintä matkalla elämää.
On tuki ihmisten.
miksi usein se yksin jää.
On kiirettä elämä toisien,
miksi ei löydy ystävää.
Ei pieni sydän voi kaikkea ymmärtää,
mutta tärkeintä matkalla elämää.
On tuki ihmisten.
Niin vähän sulta mä pyytäisin,
jos kesken kiireiden muistat mua.
Pieni lämmin ajatus lapsien,
niin paljon tarvitsen mä sua.
Ei pieni sydän voi kaikkea ymmärtää,
mutta tärkeintä matkalla elämää.
On tuki ihmisten.
Jos yhdessä kuljemme eteenpäin,
voi toisetkin ymmärtää.
Ystävät yhdessä vierekkäin,
voi tien elämän selvittää.
Ei pieni sydän voi kaikkea ymmärtää,
mutta tärkeintä matkalla elämää.
On tuki ihmisten.
Äiti on kertonut että tuo oli lapsena lempilauluni. Nyt kun katson sanoja, näen itseni niiden takana. Vaikka on kavereita täällä koulussakin, tuntuu että niin moni asia menee väärin. Haluaisin selittää ihmisille miten haluan kavereideni toimivan, mutta tiiän ettei se ole oikein. Miten voin koskaan kuvitella että ihmiset sietävät minua jos alan heitä muokkaamaan. Kyllähän minutkin hyväksytään näin..
Myrsky sisälläni. Kuka sen pitää aisoissa jos en itse enään jaksa sitä kannattaa. Kuka taltuttaisi aallot. Tiedän että ne laskeutuvat aikanaan. Täytyy vain kulkea eteenpäin ja selvitä. Nyt tekisi mieli vain hypätä hevosen selkään, ratsastaa kauas pois musiikin soidella korvia huumaavasti. Unohtaa kaikki muu. Mutta täytyy elää ja olla. Haluan elää, mutta silti, miksi eläminen sattuu?
