Katselin tänään taas vaihteeksi yhden pojan silmiä. Ne on jännät. Joskus lasin kirkkaat sinertävän vihreät, enemmän sinistä. Kuin jäätä, jonka alla on syvä lampi, tiedättehän, tumma ja syvä. Läpivalaisevat sisimmän mutta eivät jätä jälkeäkään. Paitsi tykyttävän sydämen jne. mutta niistä ei nyt puhuta. Mutta toisina päivinä, kuten tänään, ne ovat usvaa. Täynnä kesäillan usvaa pelloilta, pehmeää ja täyteläistä sinistä taustaa vasten. Väkisin tulee mieleen, että kuinka usva ei karkaa silmistä, sillä usvan edessä ei ole mitään... Niin kauniit ja niin saavuttamattomat. Niitä katsoessa tuntuu kuin niiden taakse voisi helposti kurkata, mutta ne peittävät kaiken.

Usvaa silmissään, kuinka se ei karkaa sieltä..